Vie minut takaisin betonikaupunkiin,
jonka varjoihin kadottiin
Hukuta minut silmiisi yönsinisiin,
jättiläisen suolakyyneliin
Olavi Uusivirta - Betonikaupunki
Tänään oli Wanhojen tanssien treenit. Meni aivan hyvin! Tanssitkin aletaan pikkuhiljaa oppia... Ja mekostakaan ei enää ole hirveää stressiä. (Paitsi että sain juuri kuulla etten saakaan hiuksiani raidallisiksi ennen niitä.)
Kuuntelen parhaillani Rakkauslistaani Spotifysta, sieltä mm. Olavi Uusivirtaa, Pariisin Kevättä ja kaikkea ihanuutta.
On jotenkin sekava olo. Itkin juuri silmät hysteerisesti päästäni - sain kuulla, etten pääsekään Italiaan. Olen niin, niin, niin pettynyt. En voi sanoin kuvailla. No Italy for me, huoh. Osa koeviikostani osuu sille viikolle. En voi käsittää tätä, odotin niin kovasti. Olisi niin ihana porukkakin lähtenyt sinne... Kai minut on vain tuomittu tähän helvetinmoiseen kurjuuteen. Tällä hetkellä kaikki kaatuu päälle. Ihan kaikki.
Ikäväkin niin suuri. Tämä välimatka on maailman persein asia.
Toivoisin että voisin olla jotain minäkin
Vaan jos olen niitä joill' on tahto
mutta pelko täyttää pään
Se näyttää mulle pedon hampaat
Ja sama kylmä taas,
mua edessäni odottaa,
mun sielun koittaa tavoittaa
Ja välimatka pitenee
ja peliaika vähenee,
paha peto mua suutelee
Nyt voisin tästä alkaa syömään jotain, en ole syönyt koko päivänä juuri mitään, puhhhhh. Kauhean voimaton olo.
Onneksi Carrie Underwood pirstää aina ♥
P.S. Laitan myöhemmin illalla päivän vaatekuvaa, nyt ei vain yksinkertaisesti jaksa. Pitää levätä hetki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti