19. joulukuuta 2010

Lumisadetta, vaihtelevaa pilvisyyttä

Hei kaikki immeiset siellä!

Tänään olen vain nukkunut pitkään, katsonut telkkaria ja datannut. Oi, ja kuunnellut
R.Kellyn ihanaa uutta levyä, fiilistellyt YouTubesta Bianca Ryanin Christmas Specialia ja Täydellisten Naisten uusintoja... nyt mässään. Jee. Ja katson Tuuria. :---D

Niin kuin edellisessä merkinnässä hehkuttelin, vaihdoin huoneeni järjesystä. Sitä on myös pyydetty näyttämään, joten otin muutamia kuvisia. Olkaas hyvät:




(Kyllä, se on steariinia television päällä. Ja ei, älä kysy...)





Olen itse erittäin tyytyväinen lopputulokseen, vaikka sängynpääty toisella puolella huonetta vaatiikin totuttelua.
Pehmolelut ja kaikki mahdolliset tyynyt olisi ollut mukava saada pois ja tehdä sängynpäällisestä selkeämpi, mutta niillä jokaisella on oma tarinansa, mitään en raaski heittää pois. Unileluinani (kyllä, luit oikein) minulla on kaksi pehmoa. Toinen on peini Ihaa -pehmo, jonka sain joululahjaksi joskus ala-asteella ollessani. En tiedä miksi, mutta siitä tuli yksi rakkaimmista. Toinen on Rebekka, rakkain ja pisimpään minulla ollut nalle. Se on mummoni ostama, ja se oli odottanut minua kotona kun tulin ensimmäistä kertaa kotiin syntymäni jälkeen. Kuvassa näet myös ison Ihaan pään ja ison Tikru -pehmon. Niiden tarinaa en tarkkaan muista, mutta Tikru on alunperin äitini. En osaa luopua niistä!
Kahden pienen tyynyn tarinat: pienempi vaalea, jossa lukee Faith, on mummoni minulle antama ja siksi rakas. Vähän isompi sininen, on minun tekemäni. Tein sen ala-asteella ja annoin sen papalle joka oli sairaalassa. Se oli siellä papan luona, hänen kuolemaansa asti. Siksi minulle kovin rakas. Muut tyynyt ovat ihan vain sisustusmielessä ostettu! Viltti sängyllä on minun vauvavilttini. :---)


Mitä tykkäätte?

4 kommenttia: