Iltaa Te siellä,
minä tulin juuri kotiin koululta. Meillä oli Taiteiden Ilta, lauloin big bandin toisena solistina. Minun kappaleeni oli
Summertime, sekä
Gimme Some Lovin' sitten toisen solistin kanssa. Kyllä oli ihana ilta pitkästä aikaa - tuntui siltä, kuin elämä tästä vielä voisi voittaakin.
Minä tiedän, että se tulee ja voittaa.
Ostin päivällä uuden mekon illaksi. Tässä siitä pieni osa - kamerasta loppui patterit ennen kuin ehdin kuvata kunnolla. Vetoketju siis jatkuu koko mekon halki ja rintojen alla on kuminauhataisiisjokusellainen että se tuo muotoa.
Se maksoi 15 e ja ostin sen Seppälästä.
Kyyneleet valuivat pitkin tytön poskia. Hän ei ollut varma, oliko täällä hänelle enää mitään. Hän ajatteli, että kaikki olisi jossain muualla. (Luultavasti ajattelee niin edelleen.) Mutta kyllä hän kestää kaiken täällä. Kestää, jos ei muuta. Olisi aivan liian hankalaa tehdä mitään muuta. Noin kahden, viimeistään kolmen vuoden päästä hän pääsee pois johonkin; rakkaansa luo tai rakkaansa kanssa.
Poskia kuumottaa - itku tekee olon hetkeksi hankalaksi, mutta tyttö nauttii siitä silti. Jokaisesta kyyneleestä joka valuu pitkin kasvoja kaulalle ja siitä paidan sisään tai lattialle. Ne tuovat lohtua siitä, että on vielä tunteita ja rakkautta ja "kyllä tämä tästä" ja antaa vapauden tunteen. Kuin luovuttaisi jotain itsestään pois, se ahdistus vain valuu nestemäisenä johonkin tietämättömään ja tuntemattomaan. Haihtuu ilmaan? Tarttuu jonkun kengän pohjaan? Sulautuu kaiken muun nesteen sekaan pesukoneessa?
Itkun jälkeen on hyvä olla. Maailma on oikeasti hyvä. Asiat vain täytyy saada järjestykseen - hoitaa itsensä kuntoon sekä fyysisesti että henkisesti. Tytön päässä välähtää tuttu, monen asian yhteydessä kuultu lause "Why so serious?" ja toteaa sen olevan juuri oikea lause tähän tilanteeseen.
Hyvää yötä, kauniita unia, kissan kuvia, autoja ja junia - oman kullan kuvia teille kaikille aivan tasapuolisesti.
