Ikävä monia asioita. Helsinkiä eniten ehkä, juuri nyt. Ystäviä ja huoletonta oloa. Sanoin juuri ystävälleni onnen olevan, kun on ystäviä. Niin se on. Ystävät pysyvät aina (jos vain on onnekas).
Helsingistä minulla on ikävä katuja, hymyjä, tuoksuja, kosketuksia. Asioita joita en ole vielä edes saanut kokea.
Minulla on ikävä ihmisiä joihin en ole vielä edes täysin päässyt tutustumaan. Joista tiedän vasta vähän, mutta jotka tuntuvat olevan niin lähellä sydäntä. Sydämessä, paremminkin.
En ole kirjoittanut koska en ole tiennyt mitä sanoa, kuviakaan en ole saanut kunnolla laitettua ja sanominen ilman kuvia voisi olla jonkun mielestä tylsää.
On tapahtunut asioita, hyviä ja huonoja. Mutta huonoista on aina selvitty, olen sen nähnyt monen monta kertaa.
Mieli on vähän sumuisa ja hankala, en oikein pysy kiinni itsessäni. En tiedä mitä ajatella. Mutta tiedän että liikaa ei voi ajatella,
silloin asiat sumenevat entisestään.
Minä en ole se joka haluaisin olla, en kokonaan. Tämä ei ole sellainen elämä mitä aina olen halunnut, ei kokonaan. Minä luin vasta viisaita sanoja; elämä ei ole itsensä löytämistä, vaan itsensä luomista.
Minä teen vielä itsestäni, elämästäni, sellaisen kuin minä haluan sen olevan.
Jos joku vielä lukee, niin iso halaus sinne.
Onnentoivotuksin,
Roosa
